Miten luoda tukiverkosto ympärillesi?

Tukiverkoston tärkeydestä puhutaan paljon ja sen puutteellisuus hankaloittaa elämäämme monella tapaa. Omaa tukiverkostoa tulee pohdittua tilanteissa, kun esimerkiksi perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi. Myös muutto uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan saa miettimään, mistä löytää apua ja tukea tarvittaessa.  Jokainen meistä tarvitsee luotettavia ystäviä, tukea ja turvaa elämämme varrella. Elämä kuljettaa meitä, eikä vanhat ystävyyssuhteet ole ainaJatka lukemista ”Miten luoda tukiverkosto ympärillesi?”

Mitä on työntekijälähettilyys?

Ihmiset kiinnostavat Ihmiset ovat kiinnostuneita ihmisistä yritysten sisällä. Ihmiset kuuntelevat toisiaan mielellään, jos he pystyvät tuottamaan jotain lisäarvoa. Viestintätutkimukset osoittavat, että yrityksen työntekijöitä pidetään uskottavampina viestijöinä, kuin yritystä itseään. Henkilökunnan sosiaalisen median tilit olisi laitettava heti ensimmäisenä kuntoon, sillä sen kautta tavoitetaan yhä enemmän nykyisiä, sekä uusia potentiaalisia asiakkaita ja sidosryhmiä. Henkilöstön verkostoitumistaitojen kehittämiseen kannattaaJatka lukemista ”Mitä on työntekijälähettilyys?”

Miksi verkostoituminen on tärkeää?

Tänä päivänä liike-elämässä ei kukaan pärjää enää yksin. Yrittäjän pitää verkostoitua menestyäkseen ja pystyäkseen jatkamaan liiketoimintaa. Verkostot tarjoavat yhteistyökumppaneita, potentiaalisia työntekijöitä, asiakkaita ja yhteisöllisyyden tunnetta. Yrittäjät löytävät verkostoista myös tärkeitä voimavaroja. Verkostoitumistaidot nousevat tulevaisuudessa aina vain tärkeämmäksi taidoksi myös työnhakijoiden ja työntekijöiden kannalta. Jo nyt rekrytoijat ovat alkaneet kiinnostua siitä, millaisen verkoston potentiaalinen työntekijäehdokas omaa.Jatka lukemista ”Miksi verkostoituminen on tärkeää?”

Tarinani

Kirjoitan blogissani työelämään liittyvistä aiheista, mutta myös henkilökohtaisista kokemuksistani, sekä taustastani. Lapsuuteni Ollessani lapsi, vanhempamme pyörittivät puuteollisuusyritystä pahimpaan lama-aikaan 90-luvulla. Puutuotteita valmistettiin kotiverstaallamme, jonne pääsi juoksemaan takapihan polkua pitkin nopeasti. Vanhempani tekivät töitä aamusta iltaan, lähes joka ikinen päivä, myös jouluaattona. Me lapset vietimmekin paljon aikaa verstaalla ja rakentelimme omia taideteoksiamme puusta, käyttäen isän avustamanaJatka lukemista ”Tarinani”

Oma osaaminen

Miten tunnistaa ja sanoittaa oma osaaminen? Siinäpä kysymys, jonka kanssa yllättävän moni kamppailee. Oman osaamisen tunnistamisella tarkoitetaan persoonallisuuden, omien heikkouksien ja vahvuuksien, motivaatiotekijöiden, sekä tavoitteiden tunnistamista. Työnhakutilanteessa on tärkeää osata sanoittaa oma osaaminen realistisesti, mutta kuitenkin tarpeeksi monipuolisesti. Se ei ole kehuskelua, että tietää ja uskaltaa myös kertoa missä on hyvä. Osaamisen sanoittaminen ja joskusJatka lukemista ”Oma osaaminen”

Uupuminen opetti

Rajojen etsiminen ja löytäminen Jokin vuosi sitten elämäni oli kovin erilaista kuin nyt. Sen kuormittuvuus saikin minut lopulta palamaan loppuun. Pienet lapset, suuri perhe, kaksi työtä ja opiskelut päälle. Siinäpä melkoinen kokonaisuus hallittavaksi ja suoritettavaksi. Tein pahimmillaan samaan aikaan työtä toimistosihteerinä järjestössä, pyöritin ratsastuskouluani, seitsenhenkisen uusperheemme arkea ja opiskelin ammattikorkeakoulussa. Päivät täyttyivät tehokkaasti työnteolla, opiskelullaJatka lukemista ”Uupuminen opetti”