Kun uuvuin elämääni

Elin unelmaani, vai elinkö?

Muutama vuosi sitten elämäni oli kovin erilaista kuin nyt. Pienet lapset, suuri perhe, kaksi työtä ja opiskelut täyttivät päiväni tehokkaasti. Siinäpä melkoinen kokonaisuus hallittavaksi, jonka päälle tulivat tietenkin vielä perinteiset arjen haasteet ja velvollisuudet. Tein pahimmillaan samaan aikaan työtä toimistosihteerinä järjestössä, pyöritin ratsastuskoulua, seitsenhenkisen uusperheen arkea ja opiskelin ammattikorkeakoulussa. Päivät täyttyivät tehokkaasti työnteosta, opiskelusta ja lastenhoidosta. Vapaa-aikaa ei juuri jäänyt ja välillä nukkuminenkin oli vaikeaa. Pienet lapset heräilevät tietenkin öisin ja katkonaiset yöt ottavat veronsa. Palautumiselle ei ollut sijaa.

Meidän tilallamme oli hevosten lisäksi kanoja, kissoja, pupuja, lampaita sekä kesäaikaan kahvilatoiminnan lisäksi ratsastusleirejä. Oli suuret hevoslaitumet aidanrakentamisineen, kasvihuone, kasvimaa ja jättimäinen piha. Meillä oli aina kova vilinä, eikä työpäivät tuntuneet päättyvän koskaan. Koin nauttivani aidosti tästä kaikesta alkuun, mutta ajan kuluessa vaan väsyin.

Liika on todellakin liikaa

Kun lapset olivat nukkumassa, niin minä jatkoin usein opiskelutehtävien parissa. Lomista oli turha haaveilla tässä elämäntilanteessa, eikä oikeutta valittaakaan ollut, koska itsehän olin elämäni tällaiseksi luonut. Jos joskus jonnekin lähdin, niin ohjasin tilan toimintaa sieltäkin etänä. Tein itsestäni korvaamattoman, joka on yksi niistä pahoista virheistä, mihin myös monet yrittäjät usein sortuvat. Toinen selkeä virheeni oli se, etten osannut sanoa milloinkaan ei. Otin kaikki työt vastaan, mitä oli tarjolla, jaksamiseni kustannuksella.

Elin unelmaani, mutta toteutin myös sitä liikaa yhdellä kertaa, kunnes tuli hetki, jolloin oli pakko lopulta pysähtyä ja myöntää ennen kaikkea itselle, että tässä on menty vähän liian lujaa viime vuodet. 

Kun keho päätti puuttua tilanteeseen

Kaikki alkoi sillä, että kroppani alkoi oireilla. Selkäni petti kesken vilkkaimman ratsastusleiriviikon. Eräänä aamuna en meinannut vaan enää päästä ylös sängystä, koska selkäni oli niin kipeä. Varasin ajan lääkärille, joka pisti minuun lihasrelaksantteja. Tästä ei ollut kuitenkaan mitään apua, kuten ei särkylääkkeistäkään. Pääsin lopulta magneettikuvauksiin ja diagnoosi oli välilevynpullistumat kahden lannenikaman välissä. Tästä johtuen myös oikea jalkani oli puutunut ylhäältä alas asti, eikä sille voinut varata painoa. Jalka ei myöskään noussut 10cm enempää, jonka vuoksi askeltaminen oli todella lyhyttä. Liikuin kainalosauvoilla 3 kk, enkä voinut istua ollenkaan, sillä selkäkipuni pahentui heti siitä. Ainoa asento, jossa kykenin olemaan jokseenkin kivuttomasti, oli jumppapallon päällä makaaminen niin että polvet olivat maassa. Selkärankani venyi tässä asennossa sen verran, että nikamiin tuli tilaa ja paine siellä helpotti. Nukkuminen kipujen kanssa tapahtui 3 tunnin erissä, joiden välissä oli pakko nousta kävelemään. Kävely auttoi onneksi aina. Nuorin lapsistani oli silloin yksivuotias ja olen erittäin kiitollinen siitä, että äidilläni oli mahdollisuus auttaa minua lasten kanssa. Mieheni oli paljon pois kotoa, jonka vuoksi hänen apuunsa ei voinut turvautua. Alkuun en voinut nostaa oikein mitään. Myös hevoset tarvitsivat hoitoa, jonka toteutus vaati melkoisesti mielikuvitusta ja tietenkin apuvoimia. Onneksi tallilla oli osaavia ihmisiä, jotka auttoivat aina kun apua tarvitsin.

Kuntoutus ja elämän järjestely uudestaan

Sain selän fyssarin avustuksella kuitenkin pikkuhiljaa kuntoon ja elämä jatkui vanhaan tapaan, kunnes selkäni petti uudelleen vuoden päästä. En ollut hidastanut tahtiani riittävästi, vaikka keho yritti huutaa minulle, etten voisi jatkaa enää näin. Kuntoutin selkäni jälleen kerran jumppaillen hyväksi, ilman leikkausta. Palattuani siitä arkirytmiini, oli taas ongelmia luvassa ja sain ensimmäisen paniikkikohtaukseni matkalla töihin. Luulin oikeasti kuolevani siihen paikkaan. Tämä oli vasta se ratkaiseva hetki, kun tajusin, että nyt pitää todellakin pysähtyä ja järjestellä elämä uuteen uskoon!

Elämä meni lopulta kokonaan uusiksi. Minun oli ajateltava ensimmäistä kertaa omaa hyvinvointiani ja tehtävä suuria ratkaisuja, jotta saisin itseni kuntoon. Päädyimme lopulta mieheni kanssa myös avioeroon, sillä myös monet parisuhteeseen liittyvät haasteet olivat kasvaneet liian suuriksi, eikä niiden selvittämiseen ollut tarpeeksi tahtoa. Arvomaailmamme oli myös lopulta niin kaukana toisistaan, että jo pelkästään se tuntui mahdottomalta lähtökohdalta yrittää korjata asioita. Niinpä muutin kolmen lapseni kanssa omaan kotiin ja luonnollisesti myös ratsastuskoulutoiminta muine oheistoimintoineen päättyi tähän. Se oli elämäni suurin ja vaikein päätös, mutta täysin oikea. Kun toimii sydämestään käsin, on asioilla tapana lähteä järjestymään oikeaan suuntaan. Niin kävi myös minulle. Enää ei elämä tuonut eteeni jatkuvasti haasteita, vaan se tuntui lähes soljuvan eteenpäin.

Yritystoiminnan lopettamista olin ehtinyt jo pari vuotta suunnitella, joten ajatustyö sen suhteen oli valmis. Hevoset, sekä ihanat asiakkaani ohjasin hellästi ystäväni huomaan syksyn aikana. Hän aloitti kuin tilauksesta ratsastuskouluyrittäjänä samalla paikkakunnalla minun lopettaessa. Se aika oli rankkaa todella, sillä monista asiakkaistani oli vuosien saatossa tullut minulle tärkeitä ja osasta jopa ystäviä. Olin kuitenkin onnekas, että minulla oli tarjota heille hyvä harrastuspaikka pätevän ohjaajan luona ja vielä osittain tuttujen hevostenkin kanssa. Tässä yksi hyvä esimerkki juuri siitä soljunnasta.

Loputon väsymys

Nukuin ensimmäisen syksyn lähes läpi, yrittäen vain selviytyä pakollisista arjen toiminnoista. Olin niin loputtoman väsynyt, eikä nukkumiselle meinannut tulla loppua. Onnistuin kuitenkin hoitamaan sihteerin työni ja suorittamaan joitakin tradenomin opintojani, jotka olin aloittanut täysiaikaisesti samana syksynä. Määräaikaisen työsopimukseni päättyessä toimistotyöstä, jatkoin opiskelua aktiivisemmin ja lopulta sain kurottua itseni taas kiinni aikatauluun niiden osalta.

Seuraavan kesän sain pitkästä aikaa matkustella ja lomailla. Sen jälkeen tunsin palautuvani pikkuhiljaa omaksi itsekseni ja toisen syksyn opiskelut aloitin jo aivan uudella motivaatiolla. Tuntuu edelleen oudolta, kun on yhtäkkiä aikaa lukea, katsoa telkkaria ja viettää aikaa ystävien kanssa. Olen ollut myös onnekas, että olen saanut kaikesta työmäärästä huolimatta viettää paljon aikaa lasteni kanssa, heidän ollessaan pieniä. En koe, että olisin jäänyt mistään paitsi ja osaan myös iloita menneestä ajasta. Tämä on yksi yrittäjyyden etuja, kun on voinut työskennellä kotoa käsin.

Hyvinvointini on ykkösasia

Burnout opetti arvostamaan omaa terveyttä ja hyvinvointia. Olen oppinut myös itsestäni valtavasti uutta sen myötä. Tärkeintä on ollut oppia kuuntelemaan kehon ja mielen viestejä. Olen taitava lukemaan muiden ihmisten kehonkieltä, johtuen osittain työurastani ratsastuksen parissa. Silti olen ollut sokea omalle kehonviestinnälleni, joka on kuitenkin täynnä tärkeää informaatiota. Keho tekee kaikkensa, että ymmärtäisimme kuunnella sitä ja turvautuu lopulta pakon edessä myös äärimmäisiin keinoihin. Olen kiitollinen keholleni siitä, että se sai minut heräämään.

Elämäni on edelleen hektistä ja olen aktiivisesti mukana monissa jutuissa, mutta se on myös osa persoonaani. Ollakseni onnellinen, on minun saatava ideoida ja luoda uutta. Minulla on kuitenkin nyt viisautta ja keinoja, jotka auttavat pitämään elämän paremmin balanssissa. Selkäni toimii yhtenä tärkeänä mittarina. Se kertoo heti, jos tarvitsen enemmän liikuntaa tai lepoa. Mieleni viestii minulle myös uupumisesta ja silloin annan itseni levätä. Minua ei hävetä nukkua välillä pitkään ja pitkät yöunet ovat oikeuteni, josta pidän kiinni.

Uusi elämä

Burnout oli ennen kaikkea tärkeä kokemus. Se pakotti pysähtymään, eikä mikään muu olisi minun kohdallani siihen niin tehokkaasti pystynyt. Pysähtymisen ansiosta minulla oli aikaa ajatella ja tutustua taas itseeni. Olin laiminlyönyt itseni monella tapaa jo vuosien ajan, joten lepohetki oli todellakin välttämätön.

Olen taas se energinen, idearikas ja iloinen minä, mutta samaan aikaan ihan eri ihminen monelta osin, kuin aiemmin. Enää en kuvittele olevani mikään yli-ihminen, joka jaksaa loputtomiin. Ei, sillä minä väsyn ja nykyään se tapahtuu myös paljon herkemmin. Jaksan edelleen innostua asioista ja olla tehokas, mutta sen jälkeen minun pitää muistaa levätä.

Alan tunnista rajojani pikkuhiljaa ja pyrin kunnioittamaan niitä. Jos jokin asia nostaa ahdistuksen tunteen pintaan, pyrin käsittelemään ensin syyn, mistä ahdistus kumpuaa, eli olenko esimerkiksi vastannut kyllä, vaikka olisin halunnut sanoa ei? Jos minua on pyydetty tekemään jokin asia, joka ei sovi arvoihini, niin kieltäydyn heti. Tai kun huomaan, että päässäni alkaa vilistä liikaa ideoita ja ajatuksia, pysäytän ne tekemällä esimerkiksi mindfulness-harjoituksia. Sen jälkeen mieleni on rauhoittunut ja pystyn keskittymään paremmin yhden asian ajatteluun kerrallaan. Silloin asiat asettuvat myös paremmin tärkeysjärjestykseen mielessäni.

Intuitioon luottaminen

Uupuminen opetti minut luottamaan vahvemmin intuitiooni. Jos intuitioni viestii minulle, niin silloin pitää kuunnella tarkasti. Se on erittäin tärkeä työkalu ihmisten kohtaamisissa myös. Harjoittelen päivittäin valintojen tekemistä intuition perusteella, lähtien ravinnosta, liikunnasta, levosta ja vaatevalinnoista. Se kasvattaa myös sitä tunnetta, että minä päätän itse elämästäni ja valinnoistani siinä. Olen maadoittuneempi ja koen oloni tällöin myös turvallisemmaksi, sekä tietoisemmaksi. Pyrin myös meditoimaan päivittäin. Sen kautta saan yhteyden itseeni ja ymmärrän paremmin mitä tarvitsen.

Intuitioon luottaminen on tuonut elämääni myös uusia harrastuksia. Tarve luoda taidetta on ollut tänä syksynä suuri. Olen maalannut paljon ja sen lisäksi valokuvannut myös enemmän. Liikun enemmän metsissä ja kova kuntosalitreenaus on vaihtunut lempeämpään omaa kehoa kuuntelevaan harjoitteluun, sekä joogaan. Jooga vetää muutenkin minua nyt vahvasti puoleensa. Tunnen jonkinlaista syvempää kutsumusta siihen. Aika näyttää mitä elämä minulle vielä tuokaan, mutta tällä hetkellä annan itselleni mahdollisuuden olla ja keskittyä vahvasti tähän hetkeen.

Näistä oireista tunnistat uupumisen oireet

Burnout on salakavala, eikä sen tilanteen etenemistä vakavalle tasolle kannata jäädä odottelemaan. Mahdollisimman varhainen puuttuminen uupumisen oireisiin on tärkeää. Listasin alle muutamia oireita, jotka voivat viitata uupumukseen. On hyvä muistaa, että esimerkiksi työuupumuksen taustalla voi olla muutakin kuin työelämään liittyvät tekijät. Ja kotiarkikin voi jo yksistään uuvuttaa ihmisen.

  • Töihin meno ahdistaa
  • Lisääntyneet muistiongelmat
  • Virheiden lisääntyminen työtehtävissä
  • Jatkuva kiireen tunne, etkä koe ehtiväsi suorittamaan asioita kunnolla loppuun.
  • Erilaiset uniongelmat
  • Alakuloinen mieliala ja negatiiviset ajatukset yleisiä

Kun huomaat kuormittuvasi normaalia enemmän jo arjen toiminnoista, niin ota asia vakavasti ja lähde miettimään, miten voisit helpottaa oloasi. Ehkä voisit lisätä lepohetkiä ja siirtää joitain velvollisuuksia muille ihmisille. Kun burnout pääsee etenemään vakavalle tasolle, voi se johtaa muun muassa pitkään sairaslomaan. Siksi on hyvin tärkeää puuttua tilanteeseen mahdollisimman varhain.

– Niina Kandolin

Julkaissut Niina Kandolin

Olen verkostoitumisen puolestapuhuja ja itsensä kehittämisen kannattaja. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, joka ohjaa minua valinnoissani. Haluan auttaa ja kannustaa sinua matkallasi onnellisempaa ja parempaa minuutta, kohti tavoitteitasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: