Miten luoda tukiverkosto ympärillesi?

Tukiverkoston tärkeydestä puhutaan paljon ja sen puutteellisuus hankaloittaa elämäämme monella tapaa. Omaa tukiverkostoa tulee pohdittua tilanteissa, kun esimerkiksi perheeseen syntyy ensimmäinen lapsi. Myös muutto uudelle paikkakunnalle tai uuteen maahan saa miettimään, mistä löytää apua ja tukea tarvittaessa.

 Jokainen meistä tarvitsee luotettavia ystäviä, tukea ja turvaa elämämme varrella. Elämä kuljettaa meitä, eikä vanhat ystävyyssuhteet ole aina ikuisia. Sen vuoksi on tärkeää huolehtia siitä, että tukiverkosto on aina riittävä, vaikka se tarkoittaisi sitä, että sen ihmiset vaihtuisivatkin. Aina on oltava tiedossa ainakin joku, jolle voi soittaa hätätilanteessa, tai kun tarvitsee kuuntelijaa. Hätätapauksiin, riittää vaikka naapuri, jonka kanssa on ennalta sovittu, että autetaan toinen toisiamme tarpeen tullen.

Ole aktiivinen yhteydenpidossa

 Sosiaalisille persoonille tutustuminen uusiin ihmisiin on luontevaa, mutta sekään ei takaa sitä, että suhteet syvenisivät hyvän päivän tuttavuudesta pidemmälle. On hyvä muistaa, että moni asia on pitkälti myös itsestä kiinni. Jos huomaat ongelmaksesi luottamuksellisten suhteiden luonnin , niin mieti mikä keskeyttää ystävyystasolle pääsemisen? Joskus syy voi olla siinäkin, ettei kiireisessä arjessa vain jostain syystä ole tullut soitettua toiselle pitkään aikaan ja kaveruus unohtuu. Raivaa siis aina aikaa myös suhteiden ylläpitoon, sillä se on yhtälailla hyvinvoinnistasi huolehtimista ja siksi tärkeää.

Kynnys yhteydenottoon kasvaa, mitä pidempi aika edellisestä tapaamiskerrasta, soittamisesta tai viestittelystä on. Kun tutustut uuteen ihmiseen, jonka kanssa synkkaa, niin ole itse aktiivinen ja pidä yhteyttä häneen, äläkä turhaan odota toisen tekevän aloitetta. Esimerkiksi minulla on useita ystäviä tai lähisukulaisia, jotka hyvin harvoin ottavat yhteyttä ensin. Siispä minä soitan tai laitan viestiä heille ja aina on vastaanotto ollut iloinen. Vaikka joutuisit olemaan suhteen ylläpitäjä, niin älä koe sitä turhan suureksi ongelmaksi. Sama se kumpi aloitteen tekee, kunhan toinen vain tekee sen.

Apua on saatavilla

Yksin ei pidä jäädä koskaan. Apua ja tukea on kyllä saatavilla ja erilaisia tilaisuuksia tarjolla, joissa pääsee tutustumaan uusiin ihmisiin.  Kartoita ensin oma tarpeesi. Millainen tukiverkosto sinulla on olemassa ja mihin osa-alueisiin tarvitsisit apua tai tukea lisää?

Selvitä paikkakuntasi järjestöt, kerhot ja vapaaehtoistoiminta. Jos tarvitset tukea lapsiarkeen, selvitä mitä kirkolla ja neuvolalla on tarjota teidän paikkakunnallanne. Monissa paikoissa on mahdollisuus saada esimerkiksi lastenhoitoapua ilmaiseksi muutamaksi tunniksi ja erilaisia vertaistukiryhmiä löytyy myös.

Avoimuus ja positiivinen asenne mukaan

Avoimuus omasta tilanteesta auttaa merkittävästi ja pian huomaat, että moni muukin painii samojen ongelmien kanssa. Oma avoimuus auttaa myös muita avautumaan omista ongelmistaan ja silloin vertaistuen voima alkaa näyttäytyä. Sen jälkeen on helppo ehdottaa, vaikka kyläilyä tai kahvilareissua omalla ajallakin toisten kanssa. Kun olet positiivisella ja avoimella asenteella liikkeellä, niin varmasti tutustut uusiin ihmisiin ja saat heistä myös ystäviä.

Sosiaalinen media tarjoaa myös mahdollisuuksia vertaistuelle, vaikka kuinka paljon. Voit löytää Somesta ihan aitoja ystäviä, eikä maantieteellinen sijaintikaan ole esteenä. Hyödynnä ihmeessä tätä. Facebookissa on erilaisia ryhmiä, joiden kautta voit verkostoitua/ystävystyä samanhenkisten ihmisten kanssa.

Yhteisöllisiä ja vertaistukea tarjoavia Facebook- ryhmiä löytyy useita. :

  • Naistenhuone (171 t.jäsentä )
  • Miestenhuone ( 17t.jäsentä )
  • Pelastakaa vanhojen talojen naiset ( 4t.jäsentä )
  • Masennus – vertaistuki ( 2,5t. jäsentä )
  • Masennus (vertaistuki) 2,1t.jäsentä
  • VAIHDEVUODET vertaistuki ( 916 jäsentä )
  • Sairautena Ahdistus ( 3t.jäsentä )
  • Paniikki- ja ahdistuneisuushäiriö ( 7,2t.jäsentä )
  • Alkoholismi vertaistuki ( 592 jäsentä )
  • Vanhempien vertaistuki ( 4,5t.jäsentä )
  • Narsistien uhrien vertaistuki (1t.jäsentä )
  • Allergialapset vertaistukiryhmä ( 8,6t.jäsentä )
  • Sinkku ( 3,8t.jäsentä )

Hae lisää ryhmiä käyttäen sopivia hakusanoja hakukentässä.

LinkedIn on mielletty aiemmin hyvin urakeskeiseksi ja lähes täysin työnhakualustaksi, mutta nykyään se on paljon muutakin. Siellä on hyvin yhteisöllinen meininki. Moni on saanut LinkedInistä korvaamatonta vertaistukea, niin työelämän kuin arjenkin haasteisiin. Korona-keväällä oli varmasti tähänkin oma vaikutuksensa ja tässä asiassa pelkästään positiivinen.

Myös LinkedInissä on erilaisia ryhmiä. Monilla paikkakunnilla on omat LinkedIn-yhteisönsä ja Afterwork-tapahtumia järjestetään myös. Eräs tutustumisen arvoinen ryhmä LinkedInissä on Blinder, jota olen itse ollut ideoimassa ja perustamassa. Blinder on ammatillinen sokkotreffipaikka, jossa kannustetaan verkostoitumaan hyvin matalalla kynnyksellä. Sen lisäksi arvomme joka perjantai mysterymiitti-parin, joka sitoutuu tutustumaan toisiinsa etäyhteydellä itselle sopivana ajankohtana. Tutustu ihmeessä tarjontaan ja hyppää mukaan!

Tässä muutamia ryhmiä:

  • Link’d Oulu
  • Link’d Seinäjoki
  • Afterwork Turku
  • LinkedIn After Work Helsinki
  • Blinder

Sosiaalisessa mediassa on helppo verkostoitua myös introverttien, koska pystyt itse määrittelemään milloin ja kuinka moneen ihmiseen haluat olla yhteydessä kerrallaan. Älä turhaan kuormita itseäsi asettamalla liian suuria tavoitteita uusien tuttavuuksien hankkimiseen. Aloita yhdestä. Avoimuus ja aitous on tärkeää, kun halutaan rakentaa toimiva verkosto. Aktiivisuutta vaaditaan myös ja halua auttaa muita. Ota siis ennakkoluuloton ja positiivinen asenne mukaan ja lähde ilolla verkostoitumaan!

Oliko kirjoituksestani sinulle hyötyä? Voit antaa palautetta suoraan kommenttikenttään ja halutessasi jakaa postausta myös eteenpäin.

– Niina Kandolin

Lue lisää verkostoitumisesta: https://niinakandolin.com/2020/06/02/miksi-verkostoituminen-on-tarkeaa/

Julkaissut Niina Kandolin

Olen verkostoitumisen puolestapuhuja ja itsensä kehittämisen kannattaja. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, joka ohjaa minua valinnoissani. Haluan auttaa ja kannustaa sinua matkallasi onnellisempaa ja parempaa minuutta, kohti tavoitteitasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: