Mitä on työntekijälähettilyys?

Ihmiset kiinnostavat

Ihmiset ovat kiinnostuneita ihmisistä yritysten sisällä. Ihmiset kuuntelevat toisiaan mielellään, jos he pystyvät tuottamaan jotain lisäarvoa. Viestintätutkimukset osoittavat, että yrityksen työntekijöitä pidetään uskottavampina viestijöinä, kuin yritystä itseään. Henkilökunnan sosiaalisen median tilit olisi laitettava heti ensimmäisenä kuntoon, sillä sen kautta tavoitetaan yhä enemmän nykyisiä, sekä uusia potentiaalisia asiakkaita ja sidosryhmiä.

Henkilöstön verkostoitumistaitojen kehittämiseen kannattaa todellakin satsata ja työntekijälähettilyyteen kouluttautuminen tulisi olla prioriteettilistan huipulla jokaisessa organisaatiossa. Organisaation tuki on tärkeää, jotta työntekijälähettilyydestä saadaan jatkuva ja innostava toimintamalli, joka nähdään osana työnkuvaa.

”Työntekijät ovat kaikilla mittareilla mitattuna uskottavimpia työnantajamielikuvan luojia ja jalkauttajia”       (Kurvinen, Laine, Tolvanen: Henkilöbrändi, asiantuntijasta vaikuttajaksi. 2017)

Omalla persoonalla ja aitoudella saavutetaan luottamus

Työntekijälähettilyys ei tarkoita sitä, että työntekijä koulutettaisiin tuottamaan sisältöä eri kanaviin yrityksen ohjeistuksella, johdon toimiessa tirehtöörinä. Työntekijöiden tulee toimia omalla persoonallaan omista lähtökohdistaan ja kiinnostuksenaiheistaan katsoen.

Luottamus yrityksen ja työntekijän välillä on tietenkin oltava itsestään selvyys jokaisessa organisaatiossa, mutta viestintätaitoja on kuitenkin jokaisen hyvä kehittää, sekä varmistaa niiden riittävyys. Työntekijän tulee olla myös motivoitunut toimimaan lähettiläänä, sillä väkisin tuotettu ja liian siloiteltu sisältö ei palvele, eikä kiinnosta ketään.

 Työntekijän tulee tietenkin myös jakaa yrityksen arvomaailma ja seistä aidosti edustamiensa tuotteiden ja palvelujen takana. Arvon tuottaminen, sekä luottamuksen rakentaminen ovat verkostoitumisen keskiössä ja aitous on avainsana. Potentiaalisiin asiakkaisiin ja sidosryhmiin vaikutetaan tuottamalla luottamusta herättävää ja arvoa tuovaa materiaalia kanaviin, jossa hekin viettävät aikaansa.

Panosta lisäarvoa tuottavaan sisältöön

Sisällön ei tule koskaan olla suoraviivaista myymistä, vaan kohderyhmille lisäarvoa tuottavaa ja asiantuntijuutta korostavaa. On tärkeää muistaa, että tuotettua materiaalia katsoo ja seuraa monet sellaisetkin tahot, jotka eivät välttämättä ole omassa verkostossa vielä sillä hetkellä. Käytöstavat ovat tärkeä hallita jokaisen, eikä provosoituminen sosiaalisessa mediassakaan ole koskaan viisasta. On tärkeää oppia tunnistamaan myös trollit.

Vältä persoonatonta höttöä sisällöntuotannossa

 Kilpailu on kovaa kaikkialla, joten positiivisen mielikuvan jälki on jätettävä aina päällimmäiseksi. Se ei tarkoita kuitenkaan sitä, ettei voisi ottaa kantaa asioihin rakentavasti. Se on jopa suotavaakin välillä. Liian varovainen tapa viestiä ei nimittäin sekään kasvata luottamusta, eikä herätä toivottua vuoropuhelua. Viestintätaitojen kehittäminen on siis tärkeä osa työntekijälähettilyyttä.

Asiakas etsii tietoa useista verkkolähteistä

Myös BtoB-sektorilla potentiaalinen asiakas hakee ensin tietoa tuotteesta tai palvelusta eri verkkolähteistä ennen yhteydenottoa. Mitä enemmän yritys pystyy tuomaan esille ostopäätöstä tukevaa, luottamusta herättävää sisältöä tärkeisiin kanaviin, sen parempi. Siihen vaikuttavat varmasti positiivisesti brändiä edustavien työntekijöiden näkyvyys ja suositukset.

LinkedIn on ykköskanava verkostoitumiseen

LinkedIn on yksi parhaimmista sosiaalisen median verkostoitumiskanavista, jossa vuoropuhelua on helppo käydä ja verkostoituminen on tehty helpoksi. LinkedIn mahdollistaa kätevästi myös suositusten keräämisen suoraan profiiliin. Suositukset ovat tärkeässä roolissa työnantajamielikuvan muodostamisessa.

Onhan yrityksenne koko henkilöstöllä LinkedIn-profiilit kunnossa ja sen mahdollisuudet ymmärretty hyödyntää tehokkaasti? Jos epäilet ettei vielä ole, niin otapa yhteyttä minuun, niin korjataan tilanne pian.

– Niina Kandolin

Joko olet lukenut kirjoitukseni: Miksi verkostoituminen on tärkeää?https://niinakandolin.com/2020/06/02/miksi-verkostoituminen-on-tarkeaa/

Julkaissut Niina Kandolin

Olen verkostoitumisen puolestapuhuja ja itsensä kehittämisen kannattaja. Vapaus on yksi tärkeimmistä arvoistani, joka ohjaa minua valinnoissani. Haluan auttaa ja kannustaa sinua matkallasi onnellisempaa ja parempaa minuutta, kohti tavoitteitasi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: