Miksi verkostoituminen on tärkeää?

Tänä päivänä liike-elämässä ei kukaan pärjää enää yksin. Yrittäjän pitää verkostoitua menestyäkseen ja pystyäkseen jatkamaan liiketoimintaa. Verkostot tarjoavat yhteistyökumppaneita, potentiaalisia työntekijöitä, asiakkaita ja yhteisöllisyyden tunnetta. Yrittäjät löytävät verkostoista myös tärkeitä voimavaroja.

Verkostoitumistaidot nousevat tulevaisuudessa aina vain tärkeämmäksi taidoksi myös työnhakijoiden ja työntekijöiden kannalta. Jo nyt rekrytoijat ovat alkaneet kiinnostua siitä, millaisen verkoston potentiaalinen työntekijäehdokas omaa. Hyvä ja toimiva verkosto on sekä työntekijän, että työnantajan etu.

Missä ja miten verkostoidutaan?

Verkostoituminen vaatii aktiivisuutta, mutta se on myös hyvin palkitsevaa.  Verkostoitua voit osallistumalla eri tapahtumiin, yhdistyksiin ja yhteisöihin. Ota myös selvää oman kunnan tai kaupungin yrityspalveluista ja heidän tarjoamistaan tilaisuuksista, joissa voit verkostoitua alueesi muiden yrittäjien kanssa. Ehdota yhteistyötä tarjoamalla apuasi muille yrittäjille. Sen kautta sinulle voi avautua paljon uusia verkostoja. Mieti myös, voisitko tehdä yhteistyötä paikallisten yhdistysten kanssa.

Sosiaalinen media mahdollistaa verkostoitumisen lähes rajattomasti. Tästä hyvä esimerkki on LinkedIn, jonka käyttäjämäärä lisääntyy kokoajan. Somessa verkostoitumisessa on omat hyvät ja huonot puolensa juuri helppouden vuoksi. Verkostoitumisstrategia auttaa sinua suunnitelmallisempaan verkostoitumiseen ympäristössä, jossa on loputtomasti toinen toistaan kiinnostavampia ihmisiä.

Vaikka itse tavoittelen suurta verkostoa, joka koostuu hyvin erilaisista lähtökohdista ja ammattikunnista tulevista ihmisiä, ei se ole välttämättä sinun tarkoitustasi palveleva tapa. Onkin hyvä miettiä ensin, mitä verkostoltaan haluaa.

Osa ihmisistä haluaa myös tutustua verkostoonsa ns. pintaa syvemmältä, joka onkin järkevää. Linkittymisestä ei lähtökohtaisesti ole juuri hyötyä, jos ihmiset eivät tunne toisiaan kuin nimeltä. Tämä voi olla turhan haastavaa, jos verkostossa on tuhansia ihmisiä. Kontakteihin voi kuitenkin tutustua myös pikkuhiljaa ja aloittaa voi esimerkiksi seuraamalla henkilöiden tuottamaa sisältöä Some-kanaviin. Seuraava askel voisi olla osallistuminen keskusteluihin ja siitä yhteydenotto vaikka yksityisviestillä.

Verkosto kuin kyläyhteisö

Verkosto on parhaimmillaan, kuin vanha kunnon kyläyhteisö, jossa jokainen tuntee toisensa jollain tavalla; mitä palveluja kenelläkin on tarjota ja millaisesta persoonasta on kysymys? Kyläyhteisössä yhteisön jäsenet ostavat palvelunsa toisiltaan. Kun joku kyläläinen tarvitsee autolleen korjaajaa, niin hän soittaa Penalle. Kun taas tarvitaan hiustenleikkuuta, niin varataan aika Lissulta.

Näin toimii myös Someverkostot parhaimmillaan. Siksi on tärkeää, että tuot osaamistasi, palveluitasi, sekä tuotteitasi esille ja olet valmis tutustumaan verkostoosi, jotta voimme auttaa toinen toisiamme. Pyri siihen, että sinä olet minun mielessäni, kun tarvitsen, tai kuulen jonkun tarvitsevan osaamistasi, palveluitasi ja tuotteitasi.

Verkostoitumisvinkit

  • Laajenna verkostoasi rohkeasti ja ennakkoluulottomasti. Kuulumalla erilaisiin verkostoihin, saat itsellesi näkyvyyttä, mikäli se on tavoitteesi.
  • Auta muita rohkeasti, niin he auttavat sinua. Saata ihmisiä yhteen,ja muista suositella oman verkostosi osaajia muillekin.
  • Syvennä suhdettasi verkostosi jäseniin kirjoittelemalla, soittelemalla ja sopimalla tapaamisia. Ole aidosti kiinnostunut heistä ja kysele kuulumisia aika ajoin.

Miksi kannattaa verkostoitua?

  • Saat paljon ammatillista tukea ja vinkkejä
  • Verkostot auttavat sinua kehittymään urallasi
  • Verkostosta voit löytää elinikäisiä ystäviä
  • Kun tunnet voivasi olla hyödyksi ja onnistut auttamaan muita, saa se aikaan uskomattoman hyvän olon myös sinulle.
  • Verkoston kanssa ei tarvitse ystävystyä, ammattiasioissa pysyminen riittää myös.
  • Verkoston merkitys kasvaa tulevaisuudessa esimerkiksi työn saannissa ja työssä pysymisessä.

Ihminen tarvitsee ihmistä

Ihmiset, joilla on hyvät sosiaaliset tukiverkostot, ovat myös paljon terveempiä ja onnellisempia. Tukiverkosto auttaa selviytymään kriiseistä ja haastavista tilanteista tarjoamalla tukea ja apua. Verkostoituminen on siis monin tavoin hyödyllistä ja kannattavaa.

Hae mukaan ilmaiseen verkostoitumiskoulutukseen

Pilottihaku verkostoitumiskoulutukseeni on alkanut. Voit hakea mukaan täyttämällä hakulomakkeen, joka löytyy https://niinakandolin.com/blog/. Sieltä löydät myös tarkempaa tietoa koulutuksen sisällöstä.

-Niina Kandolin

Koetko haastavaksi oman osaamisesi tunnistamisen ja sanoittamisen? Lue kirjoitukseni aiheesta: https://niinakandolin.com/2020/05/19/oma-osaaminen/

2 vastausta artikkeliin “Miksi verkostoituminen on tärkeää?

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s